keskiviikko 29. elokuuta 2012

Syväjäädytimme toimintamme

Moi, Henkka tässä.

Ignoring Timelines on purjehtinut tiensä päähän. Se on fakta jonka tiimoilta kirjottelen ehkäpä viimeisen blogimerkinnän tänne. Uutinen ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö samojen sällien musiikkia tai soittamista tultaisi jatkossa kuulemaan joskus jossain.


Päätimme yhteistuumin lyödä pillit pussiin meiningin ja intressien vaihtumisen vuoksi. Totesimme, että nykyisessä muodossa IT:n toiminnan ei tarvitse jatkua, valtaosa biisimateriaalista kun on jo bändistä eronneen jäsenen, Janin, aluille panemaa, enkä itsekään osaa enää samaistua moniinkaan menneisiin ajatuksiin lyriikkapuolella. Vaikka Ignoring Timelinesin taival miehistömuutoksineen onkin ollut kivinen, kuluneet nelisen vuotta bändin kanssa ovat olleet elintärkeät ainakin allekirjoittaneelle. Kiitos kärsivällisyydestä lienee siis paikallaan tovereilleni Sakari Santapukille, Mikko Saloselle sekä Joona Pekkaselle, ex-basisti Joonas Pohjasniemeä ja perustajajäsen Jani Hautalaa unohtamatta. Pitkä matka on tultu Krapulanta -ajoista tähän hetkeen, mutta katse on pidettävä edessä päin. Jonkin vanhan loppu on monesti uuden alku.


Homma on viime perjantaista (24.8.2012) Riihimäen keikkaa myöten siis taputeltu. Katsomme kukin tahoillamme, josko kiinnostusta yhteistä bänditoimintaa kohtaan vielä olisi, mutta mitään aikarajoja tai tarkempia lupauksia emme tehneet toisillemme. Emme täten lupaa mitään kenellekään mullekaan. Sen verran voin omalta kohdaltani sanoa, että itse aijon jatkaa säveltämistä ja musiikin parissa puuhastelua, mutta yksin ajatustensa saattaminen kenenkään kuultavaksi tuntuu tällä hetkellä hyvin raskaalta. Niinpä ei auta muu kuin odotella tulevaa, keräillä voimia ja aktiivisia ihmisiä ympärille.


Vaikka Graniitin Aukiolla ei liiemmin tungosta ollutkaan, kiitos kuuluu kaikille, jotka ovat meidän tekemisiä seurailleet ja keikoilla käyneet! Kiitos myös heille, jotka ovat musiikkiamme kuunnelleet ja sen mieleisekseen löytäneet! Istutaan nyt hetkeksi alas, hengitellään ihan rauhassa ja palataan kukin astioillemme kun henkiset akut ovat saaneet latautua. Paljon kiitoksia.



Kiittäen,
-Henri/IT



torstai 12. huhtikuuta 2012

Uusi raita!

Joo tosiaan.. Viime keikan jäljiltä ei ole hirveästi huvittanut kirjoittaa tänne. Syynä tähän tuntemattoman henkilön murjoma Gibson SG, joka löytyi kahtena palasena ennen keikkaa gigbagista. Note to Ignoring Timelines: KOVAT LAUKUT INSTRUMENTEILLE.

Artwork: Carmilaney Illustrations

Nyt kuitenkin on syytä juhlaan, kun uusi biisi laitettiin suht pitkän vetkuttelun jälkeen nettiin. Go check No Victims at here Ignoring Timelines - No Victims


-Henkka/IT




tiistai 20. maaliskuuta 2012

Biisit valmiina pahalle maailmalle.

Hellurei. Yks kivi harteilta. Tai kaks. Ne uudet biisit!

Kuva: Toni Kimpimäki

Ne on nyt sit siinä. Tai jos niihin vielä jotain tehdään, ni se on äärimmäisen pientä. Nyt soundaa. On viulua, selloa ja pianoa. Kitaraa, bassoa ja rumpua. Huutamista ja vähän lauluakin. On suuria tunteita ja (onnen)kyynelien sekaisaa paatosta. Taivas aukenee.

Pari kiveä hartioilta pois, mutta nythän tää märehtiminen vasta todenteolla alkaakin. Miten noi sitten pitäisi julkaista, kenelle ja miksi? Mistä kansigrafiikat ja muu epäolennainen höpöhöpö? Anyone?


Pitäisi supistaa repertuaaria varmaan pelkäksi muusikoksi. Aika helvetillinen burn-out meinaa olla päällä, kun joutuu ajatella ja toteuttaa lähes kaiken itse. Säveltäminen, sanoittaminen, kitaran ja suun soitto riittäis kyllä mulle. Mutta toisaalta, tykkään mä noita graafisiakin juttuja tehdä, mutta nekin tarvisi sen inspiksen..

Pitää kyllä tunnustaa että inspiraatio on nyt vähän hukassa, kun yli kaks pitkää vuotta noita biisejä on pyöritellyt ensin kallossaan, sitten eri softilla kuultavassa muodossa. Nyt pitää vaan lopettaa toi napina kaikesta muusta, ja fiilistellä vain niitä biisejä. Loppuun pari söpöä iloista kuvaa tuottajamies Tonin kanssa, jos vaikka se hymy tarttuis.

Kiitos.

Kuva: Rebekka Korhonen
Kuva: Rebekka Korhonen

Terveisin: Henri Kaisla/IT

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Eessuntaassun -touri

Heipä! Käytiin soittelemassa Riihimäen Escapessa taas kera Expected Boyn. Soitin väärin ja sain tinnituksen! Kaikenkaikkiaan hauska ilta, jonka jälkeen parin timman yöunien jälkeen töihin. Töistä suoraan Hyvinkää kautta Loimaalle soittamaan, josta kytäjän ja Hyvinkään kautta Espooseen ja aamulla reippaana töihin Pitskuun. Nyt himassa tsimmailemassa hyvin ansaitun ääressä. Loimaan keikasta pöllin valokuvia Hannu Mäkelän facebookista.





 Semmosta. Studioaika siirtyi toki vähän myöhempään ajankohtaan, saas nähä nyt mihin. Eipä tässä kai mitään uutta. Katellaan ens kerralla.

-Henkka/IT

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kuun alku toivoa täynnä

Heipsis ja hilirimpsis. Olisi kiva jos mulla ois jotain matskuja jakaa tässä, mut pidetään ne vielä omana tietonamme. Sen verran tässä kuitenkin nyt jaellaan informaatiota, että kuun alussa IT:n rattaat nytkähtää ainakin jalan verran eteenpäin. 1.3 on varattu nyt vihdoin sitten kahden komean 'uuden' biisin viimeistelyyn! 'Counterforces' ja 'We Are Shadows' varmasti luo hienon kokonaisuuden keskenään tai jos ei, niin ainaki siinä on kaks timanttista biisiä yksistään! Tällä kertaa tarkotus olis tehdä jotain videointimeininkejä oheen, siksi saattaa olla että pihtaillaan julkistuksien kanssa vähän aikaa, toisaalta voi olla että ei..

2.3 soitellaan Riihimäen Escapessa keikka! Mulla ei oo oikein muuta sanottavaa siitä, kun että tervetuloa paikalle. Ignoring Timelinesin lisäksi esiintymässä Expected Boy.


Ja sokerina pohjalla 3.3 lähdetään poikain kanssa vähän eksoottisemmille vesille, Loimaalle! Siellä pamautetaan setti Yläkulo -tapahtumassa, Bar Edgarissa. Mielenkiinnolla odotan ihmisten reaktioita, nimittäin epäilen, että perus tukijoukkomme ei tonne asti eksy. Välttämättä.


Tässähä tuntuu taas hetken että ois jotain säpinääki bänditoiminnan saralla, siistiä. Kunpa tämä kaikki ei olisi vain ohikiitävää.. Jos teillä jotain meininkejä on meille tarjota, ota koodia ignoringtimelines[AT]gmail.com !

-Henkka/IT

maanantai 30. tammikuuta 2012

"Counterforces" edistyy!

Hellurei ja hellät tunteet.

Eilen aamupäivästä lähdettiin treeniksemme rauhaisaan turvaan, vaikka tiedossa oli, että rumpalimme Santapukki ei pääsisi bisnesasioiden johdosta osallistumaan. Tästä syystä Mikko raijasi koko valikoiman hifiä mukanaan ja asenteli laitteistoa pystyyn samalla kun me Joonan kanssa harjoittelimme parin ennenkuulumattoman biisin kitaraosastoita. Aikansa hikoiltuaan Mikko ilmoitti kaiken olevan valmista ja pienen säädön ja rukkauksen jälkeen pääsimme aloittamaan varsinaisen urakan: ikuisuusprojektilta tuntuvien nauhoitusten jatkamisen!

Kahdesta biisistä ehdimme saada vokaaliosuudet toiseen ja mielestämme tämä oli tyydyttävä tulos lähes koko päivän kestäneelle säätämisen ja ruuvaamisen siivittämälle päivälle. Counterforces -kappale on nyt likimain purkissa. ..Tai oikeastaan purkeissa, sillä kyseistä biisiä on äänitetty jo ainakin kolmessa eri paikassa kolmilla eri työkaluilla. Täten biisi odottaa vähän kuin palapelin kasaamista, kunnes on valmis räjäytettäväksi infernaalisin soidinmenoin YouTuben ihmeelliseen avaruuteen. Joskaan en kiiruhtaisi vielä kovin kärsimättömästi, nimittäin video tuohon biisiin olisi kiva ensin tehdä. Tämä ei ollut kuitenkaan lupaus, vaan lähinnä ääneen ajattelua.

Mikko kuuntelee Counterforcesia himassaan irstas hymy huulillaan.

Antoisa päivä kaikenkaikkiaan ja pudotti taas hieman allekirjoittaneen stressitasoja. Uskoni omaan musiikkiin ja IT:n eteenpäin porskuttamiseen on hieman valoisampi taas ja elämä kiinnostaa. Tästä on hyvä jatkaa.

-Henkka/IT

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Maistiaista.

Juu, on tässä käyty vähän treeniksellä ja himassa pakerrettu orkesterisovitusten kanssa. Eeppisyyttä luvassa. Kiitos äitille hienosti soitetuista arreista.<3 Josko tämä pikkuhiljaa tästä.


-Henri