torstai 25. elokuuta 2011

Studiointia pt. 2


Tervepä pöytään. Tommosia kuvia Sakari räpsytteli stuutiossa tovi sitten.


Meillä oli myös viikonloppuna treenit ja meni ihan hyvin. Joona oli myös paikalla, ja mielestäni kemiat täsmää vieläkin..

-Henk/IT

tiistai 9. elokuuta 2011

Studiovitutusta

Jeps. Eli pari viikonloppua takaperin oltiin tekemässä paria uutta biisiä Sakarin ja Mikon kanssa studiolla. Parissa päivässä voi saada yllättävän vähän aikaiseksi!

Jonkin näköiset biisien raakileet saatiin pihalle viikonlopun jälkeen, ilman lauluja ja puolittain soitetuilla kitaroilla. Mahdollisimman pian olisi tarkoitus hommia jatkaa, mutta Ignoring Timelines -tyyliin ajankohdat eivät oikein ole selvillä, joka turhauttaa allekirjoittanutta huomattavasti. Olen lukenut paljon bändien tarinoita jossa jauhetaan 'vaikeista levyntekoprosesseista' ja muusta vastaavasta tekotaiteellisesta paskasta, mutta nyt taidan oikeasti ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan. Vittukun mä olen niin artisti!


Voisin kirjoittaa seikkaperäistä tekstiä nauhoituspäivien kuluista, mutta ei nyt oikein nappaa. Tämän tekstin tarkoitus on vaan vähän lievittää tätä painetta kallossa, kun näkemys on, mutta toteutus ontuu. Sanonpahan kuitenkin vaan, että Santapukki soitti aivan saatanan hyvät rummut. Ei mulla muuta.

-Henkka/IT