maanantai 27. joulukuuta 2010

Hou hou hou!

..Ja merry christmas!

it is Henri speaking.
Minä, kuten uskoakseni aika moni muukin, olen viettänyt joulua! Se on hyvin pitkälti mennyt herkutellessa ja rauhaksiin ottaessa. Bändipalaveria vuoden 2011 metkuista piti pitää tässä joulun ja uv:n välipäivinä, mutta itse kunkin säädyn sukulointi, tuttujen treffailu ja allekirjottaneen synttärit (btw, saa onnitella, ne on tänään! hehe..) sekä muuton tekeminen työllistää IT:n ryhmittymää hyvin vahvasti. Täten balaveeraukset jäänee alkuvuoteen.

Jouluaiheeseen kuitenkin vielä palatakseni, käytiin Mikon ja Janin kanssa 19.12 Hyvinkään Medicin Manissa himmailemassa akustisia kappaleita Joulurauhan julistus -tapahtumassa. 'Normal dayn' lisäksi vedettiin covereina Swing life away ja I won't be home for christmas' joulun hengessä Blink 182 -yhtyeeltä, ja varsinkin jälkimmäisenä mainittu meinasi mennä aavistuksen muminaksi itseltäni, sillä glögin ja parrasvalojen polte aiheutti ohikiitäviä varhaisdementian oireita, joita paikkailtiin omakeksimillä englanninkielen sanoilla.

Kuvat pöllitty Marikalta. Kiitti.

Huom, meikän komea emolakki! Handmade by Piekkalan mummo.


Mulla on alkanut elelemään vahva visio siitä, että meidän pitäisi tehdä uusi julkasu mahd. pian. Iltaisin on pää jauhanut purkkaa kansitaiteita ja punaista lankaa keriessä.. Poikain kanssa ollaan kai aika yksimielisiä siitä, mikä biisi pitäisi seuraavaksi julkaista, ja sille olisi ihan hyvä kaverikin tossa. Tiivis paketti olisi kiva tehdä, varsinkin kun nyt ei ehkä aikaa ole tuhlattavaksi. 1/4 IT:tä nimittäin kutsuu valtionvelvollisuudet ja sillä on tietysti noita miehisiä velvollisuuksia hoidettavana viikonloppuisin.. Tai ainakin tarpeita. Jos mietitte että kuka tämä sankari meistä on, niin vastaus kuuluu 'katsotaan kuka on kuukauden päästä kalju!' Hohhohhoo.


Tammikuussa soitellaan ainakin Pelikentässä Hey Heather -orkesterin kanssa. Ignoring Timelines aikoo löylyttää poikasia kotikentällään sata nolla. ;> Paybacktime!
Joulujuhlan jälkimainingeissa on ollut puhetta myös akustisista seteistä eräiden toisten ultimaalisten aktien kanssa. Niistä lisää kun varmistellaan asioita! ja muustakin!



Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa, smell you later! Tässä vielä Arturin tekemä kooste Medin Joulurauhanpatojen äärestä.



Hyvää mennyttä joulua ja parempaa tulevaa vuotta 2011 toivottaa täten,
Ignoring Timelines

-Henkka/IT

Ps. En mä, vaan ne muut!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Jyväskyläilyä!

No terves ihmiset! Se on IT:n kuopus Mikko äänessä välillä ettei Henrin kullanarvoinen ääni kuole pois.

Viime viikonloppuna oltiin siis keikalla Bar Rentukassa Jyväskylässä Root Mean Squaren kanssa. Matka alkoi kun käytiin hakemassa kamat Kytäjän reenikseltä autoihin. Messissä tässä vaiheessa Jantteri, Aki, Juuso, Niko, Noora ja Mikko. Henkka, Sakke ja Snippe odotteli jo valmiiksi Jyskälässä.

Matka sujui ihan jouhevasti huonon läpän ja parin lonkeron merkeissä, itse jouduin tosin ajamaan. Niin ja meinashan se Juuso vetästä sen peräkärryn kerran väärinpäinki mut säikähdyksellä selvittiin.

Parin pysähdyksen ja muun kommelluksen jälkeen saavuttiin Jyväskylään ja navigaattorin kantavin voimin saavuttiin myös keikkapaikalle. Eipä päästy heti roudaamaan kamoja kun baari aukes vasta klo 19 eikä siellä ketään paikalla vielä ollut. Siitä lannistumatta lähettiin hotelleille viemään kamoja ja sumplimaan iltaa. Tässä vaiheessa auton avaimet siirtyivät Janille ja allekirjoittanut avasi oluen.

Siinä aikamme roudailtiin ja niin edespäin kunnes kello koitti kymmenen ja soiton piti alkaa.. Noh, yleisöä oli paikalla noin kymmenkunta ja yhteisen (??) päätöksen voimin päätettiin että RMS aloittaisi klo 00.00. Eipä siinä, lisää kaljaa, hyviä FB-päivityksiä ja hellurei. Pizzankin taisin syödä.

IT pääsi siinä yhden jälkeen sitten viimein soittelemaan, ja vaikka itse sanonkin, niin jumalauta mikä show vedettiin vaikka yleisö olikin laskettavissa yhden käden sormilla, jos ei RMS:n poikia lasketa mukaan. Vedettiin niin perkeleen energisesti ja punkki raikas niin että koko Jyväskylä puhaltelee vielä ens viikonloppunakin! Eipä siinä, sit kamat autoon ja baanalle, vaikka se baanailu jäikin vähän kesken erinäisistä syistä, joksi voitaneen laskea maailman nopeimman ihmisen Usain Boltin. Tähh?!?

Setti tais Rentukassa mennä jotakuinkin näin:

1. Stadionalotus??
2. I Stage My Scene
3. Vitun Iso Diili
4. Wörsti
5. Embarrras Me
6. Devil In Disguise
7. Normal Day In Office
8. What Were Your Lies About
9. Täydellistä aamunkoittoon asti (Love Anthem ala Henri Kaisla)

Eiköhän siinä ollu aikalailla kaikki pääpiirteittäin viime viikonlopusta ja videomateriaalia tulee kunhan Henxu saa sitä tänne tungettua. :) Nyt on sit munkin kaste muotibloggaajana tehty. Ja päivän asu oli: Paramore-paita, pillifarkut ja Converset tai jotai hehevittuseitan.

Semmosta ja ens viikon sunnuntaina elikkäsnääs 19.12 kaikki Hyvinkään Medicin Maniin julistamaan joulurauhaa meidän kanssa! Mukana menossa myös tämä Jyväskylässäkin messissä ollut Root Mean Square ja Jantterin toinen bändi Dictionary Bob, jota minäkin jo teinipoikana fanitin! Eli siellä nähdään ja varatkaahan sitä kaljaa mukaan koska se on sunnarit sillon!

-Mikko/IiTee

PS. Vielä päivän kappale linkkinä alapuolella ;) Soi muun muassa autossa tulomatkalla monta kertaa Janin säestämänä :)

Avenged Sevenfold - A Little Piece Of Heaven