keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Illanistumista verstaalla.

Tervehdys maan kansalaiset, se on Henkka täällä.

Käytiin eilen Sakarin kanssa pyörähtämässä Vantaalla samaisessa studiomiljöössä, kuin missä kesällä tuli uuden materiaalin raakileet pyöräytettyä. Ilta oli tarkoitettu rentoutumiseen hyvässä seurassa ja hyvän musiikin kuunteluun, sekä sen mukana mahdollisesti jammailuun, ja näin ilta takuuvarmasti etenikin rumpusetin, erinäisten perkussioiden, huilun, sekä muutaman oluen siivittämänä.

Jossain vaiheessa kuitenkin oli pakko tarkastaa, että mitähän sillon puolisen vuotta sitten tuli oikein tallennettua: Totuus palasi mieleen, kuin aamuinen krapulahönkäys muistuttaen eilisestä: Huteran ja keskeneräisen kuuloista emorokkiahan se! No eipä siinä, pitihän sitä myös vähän sorkkia siltä samalta istumalta. Täten Santapukki takaisin rumpujensa taakse ja uudet kannutukset 'Däkädäkään', eli niin kutsuttuun 'Counter-forces' -kappaleeseen. Ja hyväthän niistä tuli! Mutta vielä on rutkasti tekemättä, ja ei minkäännäköistä aikataulua. Lieköhän, että nämä biisit saatetaan valmiuteensa juuri vastaavantyyppisissä spontaaneissa illanistujameissa, vai saadaankohan joskus varattua joku ihan ns. työpäivä.. Tämä jääköön todennäköisesti ikuiseksi mysteeriksi.

Hyvää ja rauhallista joulua toivottaa Sakketonttu.

-Henkka/IT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti