keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Jyväskyläilyä!

No terves ihmiset! Se on IT:n kuopus Mikko äänessä välillä ettei Henrin kullanarvoinen ääni kuole pois.

Viime viikonloppuna oltiin siis keikalla Bar Rentukassa Jyväskylässä Root Mean Squaren kanssa. Matka alkoi kun käytiin hakemassa kamat Kytäjän reenikseltä autoihin. Messissä tässä vaiheessa Jantteri, Aki, Juuso, Niko, Noora ja Mikko. Henkka, Sakke ja Snippe odotteli jo valmiiksi Jyskälässä.

Matka sujui ihan jouhevasti huonon läpän ja parin lonkeron merkeissä, itse jouduin tosin ajamaan. Niin ja meinashan se Juuso vetästä sen peräkärryn kerran väärinpäinki mut säikähdyksellä selvittiin.

Parin pysähdyksen ja muun kommelluksen jälkeen saavuttiin Jyväskylään ja navigaattorin kantavin voimin saavuttiin myös keikkapaikalle. Eipä päästy heti roudaamaan kamoja kun baari aukes vasta klo 19 eikä siellä ketään paikalla vielä ollut. Siitä lannistumatta lähettiin hotelleille viemään kamoja ja sumplimaan iltaa. Tässä vaiheessa auton avaimet siirtyivät Janille ja allekirjoittanut avasi oluen.

Siinä aikamme roudailtiin ja niin edespäin kunnes kello koitti kymmenen ja soiton piti alkaa.. Noh, yleisöä oli paikalla noin kymmenkunta ja yhteisen (??) päätöksen voimin päätettiin että RMS aloittaisi klo 00.00. Eipä siinä, lisää kaljaa, hyviä FB-päivityksiä ja hellurei. Pizzankin taisin syödä.

IT pääsi siinä yhden jälkeen sitten viimein soittelemaan, ja vaikka itse sanonkin, niin jumalauta mikä show vedettiin vaikka yleisö olikin laskettavissa yhden käden sormilla, jos ei RMS:n poikia lasketa mukaan. Vedettiin niin perkeleen energisesti ja punkki raikas niin että koko Jyväskylä puhaltelee vielä ens viikonloppunakin! Eipä siinä, sit kamat autoon ja baanalle, vaikka se baanailu jäikin vähän kesken erinäisistä syistä, joksi voitaneen laskea maailman nopeimman ihmisen Usain Boltin. Tähh?!?

Setti tais Rentukassa mennä jotakuinkin näin:

1. Stadionalotus??
2. I Stage My Scene
3. Vitun Iso Diili
4. Wörsti
5. Embarrras Me
6. Devil In Disguise
7. Normal Day In Office
8. What Were Your Lies About
9. Täydellistä aamunkoittoon asti (Love Anthem ala Henri Kaisla)

Eiköhän siinä ollu aikalailla kaikki pääpiirteittäin viime viikonlopusta ja videomateriaalia tulee kunhan Henxu saa sitä tänne tungettua. :) Nyt on sit munkin kaste muotibloggaajana tehty. Ja päivän asu oli: Paramore-paita, pillifarkut ja Converset tai jotai hehevittuseitan.

Semmosta ja ens viikon sunnuntaina elikkäsnääs 19.12 kaikki Hyvinkään Medicin Maniin julistamaan joulurauhaa meidän kanssa! Mukana menossa myös tämä Jyväskylässäkin messissä ollut Root Mean Square ja Jantterin toinen bändi Dictionary Bob, jota minäkin jo teinipoikana fanitin! Eli siellä nähdään ja varatkaahan sitä kaljaa mukaan koska se on sunnarit sillon!

-Mikko/IiTee

PS. Vielä päivän kappale linkkinä alapuolella ;) Soi muun muassa autossa tulomatkalla monta kertaa Janin säestämänä :)

Avenged Sevenfold - A Little Piece Of Heaven

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti