Heip. Olen jo vähän liian kauan miettinyt miten tämmösistä uutisista kertoisi ja toisaalta odotellut että ihmiset itse ilmoittelisivat myös bändistä ulospäin näistä tämmöisistä. Kuitenkin, informaatioministeri Kaisla täällä taas näpyttelee tietokoneen ääressä, tällä kertaa vähän kurjissa tunnelmissa. Huomaa, että teksti edustaa vain omaa näkökulmaani asioista.
Tuossa vuoden vaihteessa, erityisesti sen jälkimainingeissa IT-rykmentillä oli melkoinen vauhti päällä. Keikkaa riitti soitettavaksi ja mielestäni kovinta 'omista eväistä' leivottua kamaa tuli myös taltioitua nauhoitteeksi asti, jota toivottavasti kuulisi myös soitettavan joskus jossain. Kuitenkin yksi lenkki ketjussamme enteili heikentymisen merkkejä, ja tämä lenkki on Jani.
Erityisen harmillista asiasta tekee se, että juuri Janin kanssa ajatusta yhteisestä bändistä kääntelin ensimmäisenä. Vuosi oli tuolloin 2007 ja Sakarin liityttyä porukkaan mukaan ensimmäiset yhteiset sulosävelet kajautettiin ilmoille projektisanoin 'Jani Hautala, hän saa pe****tä / aina kun haluaa / kun vaan antaa m**aa' (nyk. Devil in Disguise). Kyseinen kappale, kuten muutkin, lukuunottamatta Normal Day in Officea, on pääosin Janin visioista saanut alkunsa, mutta nyt on kippari jättänyt oman laivansa ja samalla jättänyt henkilökunnan ajelehtimaan suunnatta elämän syville, synkille vesille.
Sakari on tuntenut Janin jopa pidempään kuin itse olen, ja yhteistä bändihistoriaakin he ovat jakaneet jo ammoisilta ajoilta lähtien yhtyeessä Dictionary Bob. Ylipäätään on pieni ihme, että nämä kaksi toverusta vielä samassa bändissä soittivat noiden aikojen jälkeen, mutta jos tämä kitaristin syrjään hyppääminen aiheutti itsessäni tämän kaltaisen suuttumuksen ja pettymyksen tunteen, voin vain kuvitella mitä ystäväni Sakari käy läpi. Vaikka bändihommat lähtökohtaisesti onkin tarkoitettu olevan hauskanpitoa ja mukavaa touhuilua kavereiden kanssa, on monet tuntemani muusikot alkaneet alitajuisest ahnehtia ja kilpailla toisiaan vastaan jopa musiikin sielukkuuden kustannuksella. Tällöin hommissa syntyy erinäisiä jännitteitä, ja enemmän tai vähemmän näin tapahtui myös kohdallamme, kun Janin vapaa-aikaan ei enää yhden menestyneemmän bändin, duunin ja ihmissuhteiden oheen rittänyt aikaa Ignoring Timelinesille.
Toisin sanoen Ignoring Timelines elää nyt hankalia aikoja. Olemme joutuneet perumaan kaksi perättäistä keikkaamme, ensimmäisen baarin kalenterivirheen takia, toisen osittain kitaristin puutteen, osittain Mikon armeijan takia. Tästä pääsemme siihen, että keikkoja on hankala sopia, kun muutoksia kokeneella miehistöllä pitäisi ehtiä myös treenata. Janin lähtö oli kolaus, ja jokainen meistä reagoi siihen omalla tavallaan. Nyt hetken asiaa tarkasteltuna väittäisin, että turhautuminen on IT-porukassa se päällimmäisin tunne. Helvetisti töitä on tehty, mutta nyt joutuu ottaa vähän aikaa ja takapakkia. Toivon, että motivaatio saataisiin taas kohdilleen ja niinsanotusti uutta terää miekkaan. Turhautuminen on mahdollista selättää sisuuntuneisuudeksi, kun ei anna masennuksen ottaa valtaa.
Onneksi on ystäviä, jotka tukevat. Kitaristiystävämme Aki on lupautunut auttamaan IT:tä jaloilleen, kunhan vain haavat on saatu nuoltua ja uusi kurssi laivalle tähystettyä. Vanhan loppu on uuden alku ja muodossa tai toisessa musiikinteko, soittaminen ja esittäminen tulee jatkumaan, kunhan saadaan sopivat inkkarit samaan kanoottiin ja melat oikein päin pikku kätösiin. Selvää kuitenkin on, että materiaali tulee kokemaan jonkinlaisia muutoksia, kun säveltäjä porukassa vaihtuu. Mielenkiinnolla lähden tekemään matkaa mukavuusalueiden ulkopuolelle ja toivon, että ystäväni Sakari ja Mikko myös pelotta ja surutta lähtevät katsomaan mitä esimerkiksi allekirjoittaneen pöytälaatikkokätköistä löytyy. Rohkeutta, veljet.
-Henri
Tuossa vuoden vaihteessa, erityisesti sen jälkimainingeissa IT-rykmentillä oli melkoinen vauhti päällä. Keikkaa riitti soitettavaksi ja mielestäni kovinta 'omista eväistä' leivottua kamaa tuli myös taltioitua nauhoitteeksi asti, jota toivottavasti kuulisi myös soitettavan joskus jossain. Kuitenkin yksi lenkki ketjussamme enteili heikentymisen merkkejä, ja tämä lenkki on Jani.
Erityisen harmillista asiasta tekee se, että juuri Janin kanssa ajatusta yhteisestä bändistä kääntelin ensimmäisenä. Vuosi oli tuolloin 2007 ja Sakarin liityttyä porukkaan mukaan ensimmäiset yhteiset sulosävelet kajautettiin ilmoille projektisanoin 'Jani Hautala, hän saa pe****tä / aina kun haluaa / kun vaan antaa m**aa' (nyk. Devil in Disguise). Kyseinen kappale, kuten muutkin, lukuunottamatta Normal Day in Officea, on pääosin Janin visioista saanut alkunsa, mutta nyt on kippari jättänyt oman laivansa ja samalla jättänyt henkilökunnan ajelehtimaan suunnatta elämän syville, synkille vesille.
Sakari on tuntenut Janin jopa pidempään kuin itse olen, ja yhteistä bändihistoriaakin he ovat jakaneet jo ammoisilta ajoilta lähtien yhtyeessä Dictionary Bob. Ylipäätään on pieni ihme, että nämä kaksi toverusta vielä samassa bändissä soittivat noiden aikojen jälkeen, mutta jos tämä kitaristin syrjään hyppääminen aiheutti itsessäni tämän kaltaisen suuttumuksen ja pettymyksen tunteen, voin vain kuvitella mitä ystäväni Sakari käy läpi. Vaikka bändihommat lähtökohtaisesti onkin tarkoitettu olevan hauskanpitoa ja mukavaa touhuilua kavereiden kanssa, on monet tuntemani muusikot alkaneet alitajuisest ahnehtia ja kilpailla toisiaan vastaan jopa musiikin sielukkuuden kustannuksella. Tällöin hommissa syntyy erinäisiä jännitteitä, ja enemmän tai vähemmän näin tapahtui myös kohdallamme, kun Janin vapaa-aikaan ei enää yhden menestyneemmän bändin, duunin ja ihmissuhteiden oheen rittänyt aikaa Ignoring Timelinesille.
Toisin sanoen Ignoring Timelines elää nyt hankalia aikoja. Olemme joutuneet perumaan kaksi perättäistä keikkaamme, ensimmäisen baarin kalenterivirheen takia, toisen osittain kitaristin puutteen, osittain Mikon armeijan takia. Tästä pääsemme siihen, että keikkoja on hankala sopia, kun muutoksia kokeneella miehistöllä pitäisi ehtiä myös treenata. Janin lähtö oli kolaus, ja jokainen meistä reagoi siihen omalla tavallaan. Nyt hetken asiaa tarkasteltuna väittäisin, että turhautuminen on IT-porukassa se päällimmäisin tunne. Helvetisti töitä on tehty, mutta nyt joutuu ottaa vähän aikaa ja takapakkia. Toivon, että motivaatio saataisiin taas kohdilleen ja niinsanotusti uutta terää miekkaan. Turhautuminen on mahdollista selättää sisuuntuneisuudeksi, kun ei anna masennuksen ottaa valtaa.
Onneksi on ystäviä, jotka tukevat. Kitaristiystävämme Aki on lupautunut auttamaan IT:tä jaloilleen, kunhan vain haavat on saatu nuoltua ja uusi kurssi laivalle tähystettyä. Vanhan loppu on uuden alku ja muodossa tai toisessa musiikinteko, soittaminen ja esittäminen tulee jatkumaan, kunhan saadaan sopivat inkkarit samaan kanoottiin ja melat oikein päin pikku kätösiin. Selvää kuitenkin on, että materiaali tulee kokemaan jonkinlaisia muutoksia, kun säveltäjä porukassa vaihtuu. Mielenkiinnolla lähden tekemään matkaa mukavuusalueiden ulkopuolelle ja toivon, että ystäväni Sakari ja Mikko myös pelotta ja surutta lähtevät katsomaan mitä esimerkiksi allekirjoittaneen pöytälaatikkokätköistä löytyy. Rohkeutta, veljet.
-Henri
